Miksi sinä et kirjoita? Kirjoittaisit jotain. Kaipaamme blogiasi. Mitä sinulle kuuluu? Kirjoittaisit jotain.
Istun koneella. Tuijotan tyhjää näyttöä. Kursori vilkuu härnäävästi edessäni. En pysty. Sanat eivät tule. Kirjaimet eivät järjesty päässäni oikein. Suljen koneen. Istun ja tuijotan näyttöä. Sormet kulkevat näppäimistöllä. Kuin tarinaa hakien. Valo kirvelee silmiä pimeässä huoneessa. Kursori vilkkuu ilkkuen. Sinä olet menettänyt sen. Sanat eivät tule. Suljen koneen. Istun ja tuijotan tyhjää näyttöä. Sormia palentaa. Huono verenkierto tekee niistä aina jääkylmät näppäimistöä vasten. Tyhjennän päätäni sivutolkulla. Lyhyitä lauseita. Vihaisia sanoja. Kirjoitan kauan sitten kadonneesta ystävästäni. Liian raakaa. Julkaisukelvontonta. Liian henkilökohtaista. Suljen koneen. Olo on hieman kevyempi. Sormet ovat tunnottomat ja silmiä kirvelee. Kirjoitan isästäni. Menettämisen pelosta. Kuoleman vaanivasta varjosta. Liian raakaa. Julkaisukelvontonta. Liian henkilökohtaista. Itken tietokoneen valossa. Olo on taas kevyempi. Sormet ehkä tippuvat kohta. Kynnet sinertävät.
Sitten se loppuu kokonaan. En edes kuvittele kirjoittavani. Minulla ei ole sanottavaa kenellekkään. En puhu. En saa ajatuksia järjestykseen. En saa mistään kiinni. Yritän pysyä ihoni sisällä. En kirjoita päässäni. Kadulla ei tule tarinoita vastaan. Taito ja halu unohtuu. Nukun vuorokausia. En nää unia. En väritä edes uniani. Herään. Koitan pysyä ihoni sisällä päivän ja menen nukkumaan. En nää unia. Viikot ja kuukaudet valuvat. Jokin on hyvin. Jokin huonosti. En vain kirjoita päässäni, tarinoita ei tule. En värjää maailmaani. Yritän vain pysyä ihoni sisällä.
Aika vierii. Iho venyy. On jo helpompi hengittää. Katselen ihmisä kaupungilla. Vieraille on ilmestynyt kasvot. joku ulkoiluttaa koiraa. Sumu on väistymässä. Alan mahtua taas ihoni alle. Sanat tulevat pieninä ryöppyinä. Takeltelen. Jään jumiin. Opettelen taas puhumaan. Puhun itseni päälle. Kietoudun sanoihin ja värit palaavat sanoihin. Koneelle en kuitenkaan istu. Pelkään näyttöä. Pelkään vilkkuvaa kursoria. Silmiä särkeväää valoa. Sitä että sanat sotkeutuvat toisiinsa.
Herään kesken unien. Tuijotan pimeää huonetta. Olen täysin virkeä. Harmittaa. Unirytmi on kadonnut. Olen vähän liian energinen. Se ei yleensä lupaa hyvää. Silloin se iskee. Sanat pulppuavat tajuntaan. Kuin putous. Hätkähdän niiden voimaa. Kirjoitan tarinaa mielessäni. En uskalla liikahtaa. En siirtyä sängystä pois. Pelkään sen karkaavan. Ajelehtivan lopullisesti pois. Ulottumattomiin. Mutta tarina on vahva. Se huutaa kirjoittajaansa. Ajaa likkeelle. Sanat eivät saa unohtua. Nouse, toimi, ähde heti.
Istun koneella. Tuijotan ilkkuvaa kursoria. Sormia pakottaa valmiiksi. Kynnet ovat siniset. Ensimmäiset sanat ovat haparoivia. Jätän jokatoisen kirjaimen pois. Kirjoitan ja pyyhin. Kursori vilkuu. Sitten joku valtaa. Vanha tunne sanojen voimasta. Kirjoitan ja kirjoitan. Kirjoitan itseni ulkopuolelta. En korjaa tai lue kirjoittamaani. Sanat tippuvat näytölle kuin kyyneleet. On helppo hengittää. Hymyilen vilkkuvalle kursorille. Sormet ovat tunnottomat ja valkoiset. Suljen koneen. Tiedän että tarinat ovat tulleet takaisin. Mahdun taas ihoni alle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti