Kesälajitelma

Pomoni tuli kesälomalta tällä viikolla ja kysyi tänään ohimennen joko olen kesälomani kärsinyt. Ehkä hieman kireästi vastasin, että en vielä. "Apua oletsä ollut täällä koko kesän?" Jep jep. Siltähän tämä alkaa tuntua. Ainahan siinä käy samalla tavalla. Kaikki menee juuri hyvin siihen hetkeen kun tajuaa että loma lähestyy. Kymmenen työvuoroa edessä. Kymmenen liikaa. Kai. Olotila alkaa olemaan kestokiukkuinen. Ihan sama mitä yrittää lopputulos on ärtynyt olotila. Väsymyksen tunnistaa parhaiten juuri tästä ylivirittäyneestä olotilasta, kun tuntuu, että kaikki kettuilevat. Hyvä sentään ettei matalapaine ole vaivannut kuin ehkä viikon. En viihdy nahoissani kulmat rytyssä.  Onneksi meillä on niin hieno työyhteisö, että kesä on mennyt sielläkin. Mikäs siinä on ollessa kun suurin osa kavereista on samassa duunissa. Välillä ihan hävettää kuinka hauskaa meillä on työn lomassa. Ja se näkyy. Yleensä esimerkiksi opiskelijat ja asiakkaat kehuvat ilmapiiriämme. Näkyyhän se kun ihmiset viihtyvät. Ja maailman tuuliin hävinneet entiset työkaverit muistelevat erikoislaatuisen hyvää työyhteisöä. Meillä pidetään huoli toisista ja tehdään ravakasti työtä. Välillä voi kuitenkin nauraa kyykyssää lattialla ja jatkaa sitten eteenpäin. Niin sinällään henkisesti raskas työ ei tunnu niin kuormittavalta. Pieniä ilon aiheita voisi olla vaikka työkaverini askartelema stressisammakko. Viihdyin tänään sammakon parissa ihan pitkän ajan.

Mutta mihin se kesä on mennyt? Onneksi on kamera muistuttamassa asioista. Tämä kuva on otettu 11.5 noin klo: 4:00. Pieni juhlia palaa hauskan illan jälkeen kotiin. Käytiin tansseissa. Siis oikeissa tansseissa. Siellä oli ihan kamalaa. Pitihän sieltä raahautua vielä kaupunkiin ja tanssia oikeasti itsensä hikeen. Toukokuu ja toppatakki. Muistan vieläkin miten syväjäässä olin silti kun kävelin aamuhämärässä kotiin. Järjettömän kylmä kevät.

2.6 oli jo hieman lämpimämpää, koska rakkaan ystäväni käsi on noin paljas. Olimme torikahvilassa pohtimassa ensi syksyn joulumarkkinareissua. Eloisina ihmisinä päätimme arpoa kohteen. Siinä juotiin useampi tunti kahvia ja mietittiin Euroopan kaupunkeja. Ei sillä siinä kohdassa ollut väliä oliko kyseisissä paikoissa niitä markkinoita. Keskustelu oli vähintääkin hulvaton. Alkuun tuntui, ettei kumpikaan muistanut yhtäkään kohdetta. Pieni googlettaminen auttoi ja lopulta meillä oli pienissä lapuissa kymmenkunta nimeä. Arpajaiset suoritettiin ystäväni käsilaukusta. Viereisessä pöydässä toimitusta seurannut mies oli vähintääkin epäuskoisen näköinen. Nostimme kaikkien arpajaisssääntöjen mukaisesti molemmat yhden käärön. Lopputulos olikin sitten vaikea. Kuinka arvomme noista kahdesta voittajan? Järkevinä ja tasaisina ihmisinä päätimme antaa tuulen päättää puolestamme. Kumpi kääröistä lentäisi pidemmälle sinne mekin lentäisimme. Voin kertoa, että saimme odottaa tuulepuuskaa melko kauan. Mutta toisaalta riemulla ei taaskaan ollut rajoja, kun pyörimme toria ympäri. Käsi ojossa odottaen ilmavirtaa. No saimme asiaan jonkunlaisen ratkaisun. Sitten kävi niin ikävästi ettei kumpaankaan voittajakohteeseen tainnut saada vähänkään järkeviä lentoja. Joten taidamme olla lähtöpisteessä. Aika tavallinen tilanne.

25.5 Sitten alkoi satamaan vettä. Eikös se satanut aikalailla koko kesäkuun märkää ja ikävää oli. Kesäkuun luottoasusteena oli tuulipuku. Poikkeuksena toki synttäriviikonloppu kun viiletin prinsessamekossa aamyölle. Silloin oli todistetusti lämmintä.

Kesäkuun lopun laivareissu mahtavalla ja energisoivalla teatteriporukalla. Sain myös yllätysjuoman pöytään tarjoiltuna ikääntymiseni kunniaksi. Näytelmä-äitini kalasti lasin pohjalta vilkkuvan jäääpalan minulle muistoksi. Herätän ihmisissä herkästi auttamisvietin, koska olen usein säälittävän käsi kaikessa. Mutta olikin ktevä reissu kun oli kaksi äitiä matkassa. Oikeastaan äitejä taisi aamuyön tunteina olla kaikki seurueen naiset. No turvallisissa käsissä siis oltiin. Jos nauru oikeasti pidentää ikää elän ikuisesti tuon risteilyn jälkeen.

5.7 Mutta ei paska ilma ole este millekkään. Siihen pitää vain asennoitua oikein. Festaripukeutumista parhaimillaan. Allekirjoittaneen polvipituiset villasukat olivatkin erittäin fiksu veto. Täytyy vain ensikerralla muistaa, että kumppareissa saa todella selkänsä ja jalkansa kipeiksi.

Ja tietysti kesään on kuulunut musiikki. Livenä ja luureista. Vanha rakkaus Haloo Helsinki ja niin ihana Elli. Tähän bändiin en kyllästy koskaan. Olen nähnyt pumpun kolme kertaa tänä vuonna ja onneksi parin viikon päästä kohtaamme jälleen. Ehkä paras livebändi mitä olen koskaan kokenut.Ja livekokemuksen jälkeen uusi rakkaus Jenni Vartiainen. Tuon keskiyön pimeydessä heitetyn keikan jälkeen suhtaudun häneen aivan uudella lämmöllä. Viimeiset pehmeät biisit rakas ystävä käsi puristautuneena käteen. Itkulle ei mahtanut mitään. Eikä halunnut. Kyyneleet vain pyörivät poskille. Niin uskomattoman kaunis hetki.

Mutta sitten kesä hyökkäsi jostain ja lämpö löytyi kuitenkin. Miten monta piristävää hetkeä torilla tai terassilla. Ihanan kevyissä vaatteissa ja lämpö iholla. Mikäs se on ollessa töissä, kun joskus ehtii nauttimaan auringosta.Mutta voi elämä miten valkoinen oikeasti olenkaan. Tämän viikon teraasireissusta on muistona topin rajat olkapäillä. Ei missään nimessä mitään ruskeaan viittaavaa missään. Vaatteiden alle jäänyt iho on vaan häikäisevän sinertävä tuota auringon nähnyttä osaa vasten.

Tai sitten oma hetki omalla parvekkeella. Myös lumikki uskaltautuu ottamaan lyhyitä aurinkokylpyjä. Muutama päivä sitten otettua kuvaa voi sitten kaiholla katsella, kun räntä vihmoo vaakatasosta naamalle. Täydellinen hellivä lämpö jää mieleen.

Tänään on perjantai 25.7. On hirvittävän kuuman päivän ilta. Puolisoni kipitti viettämään poikien iltaa. Menojalka vipatti ihan koko päivän. Haaveilin aamusta asti illasta kaupungilla. Nyt en kuitenkaan jaksa edes ajatella mihinkään raahautumista. Taidan käydä hakemassa matkalaukun ja mennä siihen myrtyneenä istumaan, odottamaan lähtöä. Enää vain muutama viikko ja pääsen sinne auringonvarjon alle lukemaan kirjaa. Ehkä sitten kestoärsytys helpottaa. Siihen asti voi vaikka nököttää yksin kotona ja kuunnella liian kovalla vihaisia naisia. He auttavat yleensä parhaiten väsymykseen. Tai se kun käy kurkistamassa itesään peilistä. Joskus voi oikeasti räjähtää nauramaan itselleen kun näkee oman myrtymyksen peilistä. Mikäs tässä on hätänä. Kesä on ollut täyteläinen. Ja oma kesäni on vasta edessä. Ne kymmenen työvuoroa ja sitten siivoan pukukaappini. Ja kuljetan kotiin ne viisitoista sinne unohtunutta vaatekertaa. Siirrän pikkuhiljaa omaisuuttani töihin. Koskaan en sieltä ymmärrä kantaa mitään kotiin päin. Kerrostumista saattaa löytyä topparukkasia, bilevaatteita ja kymmenen paria villasukkia. Koskaan kun ei tiedä mihin suoraan töistä joutuu lähtemään. Pitää olla varautunut kaikkeen.

Vastoin tapojani häiritsen puolisoni iltaa ja lähetän tekstiviestin. "Olenko mä lihonut? Saan vastauksen. "Et ole rakkaani, sähän olet täydellinen". Juu miehen mielipiteeseen voi aina luottaa. Varsinkin, kun hän sanoo minua kauniiksi niin mahataudissa kuin kaameassa krapulassakin. Tällä kertaa tyydyn vastaukseen ja marssin lähikauppaan ostamaan jäätelöä. Onhan kuitenkin kesä.