"Anteeksi saa paljon helpommin kuin luvan"

Voi luoja miten olen nauranut tuolle kuolemattomalle kommentille jonka rakas ystäväni sanoi tässä taannoin. Kerroin hänelle tilanteesta joka sattui melko pian häitteni jälkeen. Olin jo pitkään ollut mielettömän ärsyyntynyt alaselkään ulottuneeseen tukkaani. Aina oli kuuma ja hiusten kuivattaminen kesti luvattoman kauan. Jos ne ylipäätään edes kuivuivat. Vähän sellainen homehtunut fiilis aina niskakarvoissa. Eli ihan hetken mielijohteesta marssin kampaajalle ja pätkäisin itselleni erittäin lyhyen polkan. Ja brunetista tuli samalla rytäkällä taas vaihteeksi blondi. Olin ihan mielettömän innostunut lopputuloksesta. Kiertelin koko päivän peilistä toiseen ja ihastelin kevennyttä oloani ja ihanaa paljasta niskaa. Kunnes.. puolisoni tuli kotiin ja oli äärettömän järkyttynyt ulkomuotoni vaihdoksesta. Ei siis tyytyväinen lainkaan. Tälle ollaan myöhemmin naurettu monta kertaa ja kasvoivathan ne hiuksetkin muutamassa vuodessa takaisin. Mutta jotenkin tuo kommentti kuvaa niin hyvin elämääni. Touhuan kaikenlaista ja nopeissa ratkaisuissa en aina muista tarkistaa sopiiko tämä nyt varmasti kaikille ja onko tämä järkevää. Mutta anteeksi olen aina saanut. Bambin silmät ovat auttaneet monesta pulasta. Ja vielä enemmän myös aidosti hölmistynyt katse kun en ole edes tajunnut mokanneeni toisen silmissä.  Onneksi. Tuo laini pitäisi ihan ehdottomasti tatuoida johonkin muistuttamaan asiasta. Joskus on nimittäin ihan tervettä harkita hetki.

Tuosta harkinnasta sain tällä viikolla muutaman viehättävän esimerkin. Minulta ei oikeasti kannata kysyä mielipidettä jos ei ole valmis kuulemaan sitä. Kyllähän minä normaalisti omaan ihan tavalliset käytöstavat ja osaan sanoa myös "ihan kiva, ihan hyvä, ihan hyvin" Joskus vaan hetki osuu pahimpaan mahdolliseen ärsytyksen tilaan ja silloin lähtee lapasesta. Muutama vuosi sitten meillä oli töissä sellainen hetki, että sähkökatko aiheutti vaaratilanteen. Olin kuullut, että sähköremontista vastaava henkilö oli tulossa käymään. Muutaman hetken päästä törmäsinkin lähiesimieheni huoneessa minulle tuntemattomaan herrasmieheen ja täysin ajattelematta annoin tulla kaiken mikä oli mielenpäällä. Kuinka asioita on taas tehty harkitsemattomasti ja sivulliset joutuvat kärsimään tilanteesta. No tämä henkilö otti asian ihan vakavasti ja kiitti kohteliaasti mielipiteestäni ja lupasi järjestää tilanteen kuntoon. Myöhemmin huomasin pomoni virnuilevan minulle. Kun kysyin syytä hän kertoi minun juuri ripittäneeni oman työpaikkani ylimmän esimiehen. Voi sitä ensihetken häpeää. Harvoin tulee annettua palaute noin suoraan koko konsernin johtajalle. Myöhemmin ajatellen se oli ihan hyvä juttu. En kiroillut tai käyttäynyt oikeastaan huonosti ja asia selvisikin aika nopeasti.

Mutta tälläisitä jutuista luulisi oppivansa jotain. No joku oppii minä en. Eilen nimittäin kävi täsmälleen sama vahinko. Meillä on tehty juuri suuria organisaatiomuutoksia ja se ylinkin pomo on vaihtunut. No kasvot eivät olleet tietenkään jäneet mistään mieleen. Ja taas oltiin tilanteessa että minua selvästi yläpuolella oleva henkilö kysyy kaiken kiireen keskellä mitä mieltä olen tapahtuneista muutoksita ja niiden hoidosta. Olisi ehkä kannattunut sanoa se ihan kiva. Mutta en tietenkään tehnyt näin. Vaan onnistuin pitämään käytävällä puolen tunnin luennon huonosti organisoiduista asioista. Tänään sitten ajatus alkoi jotenkin häiritä ja googlen kuvapalvelu auttoi minua havaitsemaan että taas palaute meni juuri sinne minne kuuluikin. Hetken  harmitti. Ei enää. Ihan vaan seuraavaa avautumisvahinkoa odotellessa.

Tällä viikolla elin myös hetken romanttisessa komediassa. Älkää nyt luulko kertovani tarinan kynttiläillallisesta, koska niitä meillä ei ole koskaan harrastettu. Vaivaanuttavia sellaiset. Paljon reilumpaa on käydä katsomassa roisia jenkkitoimintaa ja mennä sen jälkeen mäkkiin syömään. Rakkautta sekin on. Ihastuin yhteen maksimekkoon. Kävinkin sitä yhden ystäväni kanssa jo sovittamassa, mutta hintalappunsa vuoksi rätti jäi kauppaan. Oltiin sitten yhtenä päivänä puolisoni kanssa kaupungilla jätskillä ja aloin manailemaan sitä mekkoa. Ja joku ihme tapahtui ja puolisoni lupasi hellyyspäissään maksaa sen. Pääsin mekon kanssa sovituskopin aukolle asti, kun kuulin toisen hihkuvan kaverinsa nimeä. Hei naiset teillä on siellä kopissa täsmälleen sama vaate. No niin. Tässä alkaa se leffa osuus. Tämä mieheni entinen työkaveri on nimittäin ihan mieletön ilmestys. Pitkä maliinvartaloinen nainen. Jep jep. Vedin mekon päälleni ja istuin kopin sisällä tuoliin istumaan. Voi elämän kevät. Mä en koskaan tule tämän verhon takaa pois. Pystyin niin kuvittelemaan miltä pitkä mekko näyttäisi tuon täydellisen naisen päällä.  Ja minun. Suorastaan ratkiriemukasta. Noh tiesinhan minä, etten voinut jäädä koppiin asumaan vaikka se tuntukin paljon mielyttävämmältä vaihtoehdolta. Siinä me sitten pyörimme samat mekot päällä. Ja niinhän siinä kävi, ettei tilanne ollutkaan niin kamala. Vertailimme tatuointejamme ja höpöttelimme kaikkea. Vähän surullista miten kaikki kauniit ihmiset on yleensä niin kivoja. Ei niille voi olla pitkään kiukkuinen vaikka haluaisikin. Ja mekko lähti meille.

Olen muutaman päivän viihtynyt töissä tuossa kotiopettajattaren kampauksessa. On ihanaa kun hiusmassa ei hiosta niskaa. Ja pienenpieni siivu myös uutta rakkausmekkoa. Jättää kivasti selän paljaaksi. Voi sitten lumikki polttaa huomaamatta koko tatuointinsa vaikka yhdellä torikahvireissulla. Mutta sitähän se kesä on.