Hankin kolmenkympin kriisin kai päivä sen jälkeen, kun täytin 29. Koko viime syksy oli etsikkoaikaa. Mietin elämääni ja tekemiäni ratkaisuja. Joku minua viisaampi kutsui sitä uudelleenohjautumisen vaiheeksi. Nyt vuosi myöhemmin olen äärettömän tyytyväinen, että kriisi pyyhkäisi ylitseni. Nyt voin rehellisesti sanoa, että elämäni on itseni näköinen. En oikeasti kaipaa farmaria, vauvaa tai koiraa perunamaasta puhumattakaan. Olen tietoisesti alkanut elää vahvemmin ja toteuttamaan asioita joita haluan elämääni. Toiset hyvinkin pieniä ja arkisia toiset enemmän elämää mullistavia. Mutta hyväksi minulle.
Naureskelin koko eilisen päivän sen olevan viimeinen nuoruuteni päivä. 15.6 aamulla olisin muuttunut järkeväksi aikuiseksi. Siksi eilen täytyikin vielä istua kulmakuppilassa parantamassa maailmaa ja saada muutama hepulikohtaus. Niin, että vedet tulivat silmiin. Ja kuinka muutenkaan kuin hyvän ystävän seurassa. Yöllä tajusin vuorokauden vaihtuneen sunnuntain puolelle. Muutamaksi sekunniksi jouduin paniikkiin. Nyt se oli sitten ohi. Se nuoruus. Ei kuitenkaan tuntunut mitenkään erilaiselta. Kävin katsomassa itseäni vessan peilistä ja sama ilkikurinen naama sieltä katsoi vastaan.Silti tänään on ollut helppo hengittää. Enhän minä mihinkään muutu. Ei peroona huuhtoudu vessasta alas vaikka vuodet vierivät. Eikä minun tarvitse muuttaa elämäntyyliäni kenenkään mieliksi, vaikka olisin minkä ikäinen tahansa. Aika huojentava ajatus. Ehkä aikuisuus onkin oivallus siitä, että tämä onkin oma elämäni. En toki ole vuosiin hirveästi välittänyt muiden mielipiteistä, mutta nyt ajatus on ehkä kristallisoitunut.
Perjantaina vietetiin odotettuja satavuotis synttäreitä. Ystäväni olivat jo täyttäneet 30 ja 40. Päivä oli niin ihana. Juuri sellaiset prinessateemaiset lastenkutsut kuin olimme toivoneet. Ohjelmassa oli kutsun mukaisesti ainakin kakkua ja ongintaa. Molemmat numerot olivat onnistuneita. Ei saatu edes kattovaloa tippumaan täysin alas, vaikka ongintasankko kolisikin välin siihen. Vieraat viihtyivät ja aurinkokin ilmestyi illalla paikalle. Sain luoda ystävilleni teemaan sopivat ehotukset ja kampaukset. Olimme kaikki hyvinkin samassa tyylissä. Emmännöinti jäikin valitettavasti kahden muun sankarin harteille. Minä olen vaan niin onnettoman huono sellaisessa. Ilta venyi aamuyölle ja tanssin iltapuvussani varpaat tohjoksi. Yllättävän moni kävi baarissa kysymässä olinko viettämässä häitäni. Ainut ongelma oli tietysti se, että sulhanen puuttui. No jos se oli sillä lokiigalla mennyt nukkumaan. Ken tietää.
Tänään sitten kävimme puolisoni kanssa syömässä ja juomassa kuohuviiniä viilenevässä illassa. Pääsin ulkoiluttamaan jo kauan aikaa sitten hankkimani leopardimekon. Kun näin vaatteen Pin Up Garagen sivuilla tiesin, että siihen haluan sonnustautua syntymäpäivänäni. Onneksi ei ollut tolkuttoman kylmä. Ehkä tämä vanhuus iskee tässä kohtaa niskaan, koska kahden valvotun yön jälkeen olen aivan kuollut. Pitää yrittää mennä nukkumaan. Huomenna olen taas päivän vanhempi ja viisaampi. Tai ainakin varmasti vanhempi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti