Muutama vapaapäivä takana ja ehdin melkein kuivalla säällä maalle. Mökille ei kuitenkaan tehnyt mieli. Itikoita ja kamalan kylmä. Harvinainen kesä. En ole uinut vielä ollenkaan. Odotin ihan intona jäiden lähtemistä ja sitten vain unohdin koko jutun. Seuraavaksi tilannetta tulivat sotkemaan tuoreet lävistykset. Napakorun mokoma vielä tulehtui. Ehkä en uikkaan koko kesänä. Pitäisi välikesän. Jos sitten reissussa. Jos toiveeni totutuu on kohteessa rapiat neljäkymmentä lämmintä eikä kiire mihinkään. Silloin voi huoletta muuttaa mereen asumaan.
Mutta miten kaunis ja runsas voi olla Suomen kesä. Innostuin eilen illalla kuvaamaan sydämeni sielunmaisemaa. Olen vannotunut kaupunkityttö nykyään, enkä halaja takaisin maalle. Silti nämä maisemat saavat sieluni pehmenemään. Jokainen puu ja pensas on tuttu. Niin rakas ja oma. Vähän villi ja salaperäinen. Sellainen Liisa ihmemaassa. Ei mikään Japanilainen kivipuutarha. Kaukana siitä. Lapsuuteni maisemat. Silloin, kun kesä ei loppunut koskaan. Ja aina oli lämmintä.Paljaat varpaan nurmikolla. Auringon lämpö hiuksissa.
Laittakaa biisi soimaan ja katsokaa kuvat. Siinä on minun sielunmaisemani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti