Juhannus. Onko se jotain syötävää?

On se kummaa kun ei saa ihminen olla edes vihainen rauhassa. Aina joku onnistuu piristämään ja huomaat nauravasi leukaluusi irti. Eilen olin mielestäni oikeutetusti maailmantuskaa täynnä. Ihan jopa useamman tunnin. Ystävä yrittää piristää viesteillä. Ilmoitin haluavani olla vihainen. Vastaukseksi tuli "Ole sitten vihanne" Jep luin sen tietysti vihannes. Ja siitä se lähti. Kupliva nauru jota ei enää pysäyttänyt mikään. Vai vihannes. Ja peli oli menetetty. Mä olen niin helppo. Nauruun sorrun kaikista asioista helpoiten. Mutta kuka tuota nyt jaksaa montaa tuntia synkistellä.

Ja hei huomenna on tosiaan Juhannus. Itselläni on havinaisen selkeä suunnitelma sen vietosta kahden yövuoron muodossa. Tässä hetkessä en voisi olla tyytyväisempi tästä mallista. Ei voisi vähempää kiinnostaa lähteä raahautumaan johonkin syöttämään itikoita vesisateeseen. En oikeastaan ole minkään virallisen juhlapäivän perään ja aika harvoin olen niitä juhlinut. Vaput ja uudet vuodet on hyvä viettää töissä. Säästyy pakko-ohjelmalta ja turhalta säädöltä. Kuitenkin aina hauskinta on kun lähdet hampaiden pesusta kaupungin yöhön. Suunitellut jutut harvoin toimivat. Ja uskokaa tai älkää tuo mökkihomma ei oikein ole mun juttu. Koko Suomi raahautuu ruuhkassa satoja kilometrejä mökille juomaan kaljaa ja grillaamaan itsensä kipeäksi. Kaikilla on hermo kireällä kaupassa ja autossa ja emännät stressaavat siivoamisesta ja ruuasta. Vain koska kalenterissa lukee, että tänään humallutaan jonkun toisen nurkissa. Ja aina joku hukkuu. Tai siis monta. Pitäisi ehkä kieltää koko Juhannus niin monta henkeä säästyisi.

Itse ajattelin päättää urheilutauon huomenna ja lähteä salille. Voisin miltei lyödä pääni vetoa, että juhannusaattopäivänä saan olla melko rauhassa. Ja se on kuukauden tauon jälkeen ihan hyvä. Saan sitten kirota ihan ääneen omaa löstynyttä olemustani. Yöksi sitten kohtaamaan kutsumusta. Ja kas ollaankin jo lauantaissa. Sen ohi voikin nukkua ennen seuraavaa yötä. Ja kohta onkin jo vapaat. Muut raahautuvat kotiin ja töihin perheriidat niskassa ja vannovat ettei sukulaisia tavata hetkeen.

No korjattakoon sen verran, että viime Juhannuksen vietimme kaikkia perinteitä kunnioittaen vanhempieni luona. Syötiin ja saunottiin koko yö. Käytiin katsomassa kokkoa läheisellä leirintäalueella ja jäätin nukkumaan mökille. Koko reissun paras muisto liittyy Juhannuspäivän aamuun. Heräsin tapojeni mukaisesti kamalan aikaisin. Kun olin varmistanut ettei käärmeitä ole näköpiirissä tassuttelin rantaan. Aurinko oli jo noussut ja linnut pitivät konserttiaan. Silmiä särki liian lyhyt uni. Kuitenkin kaikki oli hirvittävän oikein. Ne kaikista rakkaimmat nukkumassa samassa pihassa. Edessä muuttumaton kallioranta jossa opin uimaan. Ihan kaiken ei tarvitse muuttua. Ja tietysti ulkona juotu pannukahvi kruunasi myöhemmän aamun. Eikä ollut huono olo. Kunigas alkoholi ei kuulu kotini ohjelmaan ja ehkä juuri siksi se onkin ainut paikka johon suostun Juhannusta lähteä viettämään. Tylsä kun olen.

Onneksi jaamme puolisoni kanssa tämän lähes pakonomaisen tarpeen uida vastavirtaan ja joskus kun jostain kumman virheestä olemme olleet molemmat vapaalla olemme vittäneet riemukkaita kaupunki Juhannuksia. Kaupungin lähes kuolleet kadut ovat aika kiehtovia. Voi syädä hyvällä omallatunnolla maksalaatikkoa ja katsoa televisiosta jotain turhaa. Vähän vastaava tialnne oli vuosia sitten hääpäivämme iltana, kun karkasimme swiitistä mäkkiin syömään ranskalaisia. Koko matkan vaan nauratti ajatus, ettei kukaan uskoisi mitä ollaan tänään tehty. Prinsessamekko ja tiara makasivat hotellihuoneessa ja siinä lampsin sandaaleissa kaupungilla auvoinen hymy kasvoilla. Pitää vain aina pyrkiä tekemään asioita jotka tunutvat siinä hetkessä hyvältä.

Tämän Juhannuksen lempi-iskelmän myötä toivotan kaikille ihqua viikonloppua. Älkää hankkiutuko sairaalaan, koska minä olen siellä.