Eat Drink & Sleep Pink

Mikä on pinkki vallankumous? Se on yhden pienen ihmisen taistelu ankeuttajia vastaan. Ajatus on syntynyt ja syventynyt vuosien varrella. Elämä voi olla välillä hyvinkin surkeaa, mutta arki voi olla aina pikkuisen pinkimpi. Pari vuotta sitten minulla oli tähänastisen elämäni surkein syksy. Sairastin itse. Olin pitkään töistä pois ja olin niin kipeä, etten pystynyt oikein tekemään mitään muuta kuin surkuttelemaan itseäni. Elämä lähti pyörimään oman navan ympärillä. Mikä olo oli aamulla ja miten paljon herätessä sattui. Kuten aina tämä ei riittänyt. Alkusyksystä läheiseni joutui vakavaan onnettomuuteen ja joutui viettämään lähes koko syksyn sairaalassa. Kuukaudet vaihtuivat ja elin jotenkin sumussa. Väillä yritin käydä töissä vaihtelevalla menestyksellä. Juoksin lääkäriltä toiselle ja kaiken muun vapaa-ajan vietin toisella paikkakunnalla sairaalassa läheiseni seurana. Huoli oli jatkuva. Silloin. kun en ollut paikalla murehdin läheiseni hyvinvointia ja mielialaa. Syksy oli harvinaisen synkkä ja pimeä, ainakin meille. Huomasin kuinka nopeasti kaikki mukavat asiat alkoivat jäädä arjessa taka-alalle, kun energia ei riittänyt mihinkään. En käynyt missään tai tehnyt mitään.

Väsyneenä ja stressaantuneena tippuu omaan kuppaansa eikä enää nää ympärilleen. Maailma pyöri kuitenkin tuolla jossain ihan samaan malliin kuin ennenkin. Läheiseni pääsi jouluksi kotiin ja tilanne alkoi näyttää ihan toiveikkaalta. Samaan aikaan oma vaivani alkoi selvitä ja oloni helpottui. Pienellä ruokavaliomuutoksella pystyin taas käymään  töissä eikä pelkkä vatsakipu tai sen odottaminen enää hallinnut päiviä. Pienin askelin yritin tulla kuplastani ulos ja etsiä ympärilleni tavallista arkea. Kevään koittaessa, kuitenkin läheiseni vointi romahti jälleen. Onnettomuus ja pitkä sairaalajakso oli tuonut mukanaan muita elimellisiä ongelmia. Taas oltiin sairaala -ja lääkärikierteessä. Välillä olin niin epätoivoinen, että halusin vain kadota. Pelkäsin jokaista puhelinsoittoa ja väsyin kuuntelemaan ja antamaan ohjeita. Kaikilla muilla oli elämä ja minä istuin kotona puhelin kädessä ja pelkäsin.

Ajatus ei syntynyt yhdessä yössä. Enneminkin kirjain kerrallaan ehkä juuri niinä yön pimeinä tunteina. Minusta ei kohta olisi enää kenellekkään hyötyä jos en ryhdistäytyisi. Ihan pienin askelin aloin pitää taas itsestäni huolta. Aloin taas liikkumaan ja katsomaan peiliin. Alkuun tunsin huonoa omatuntoa ajasta jonka otin itselleni. Kuitenkin hyvin nopeasti huomasin elämän virtaavan takaisin kehooni ja mieleeni ja vaikutuksen huomasivat muuutkin. Mitä enemmän lisäsin glitteriä arkeeni sitä paremmin jaksoin ja ilo alkoi tarttua myös ympärilleni. Pikkuhiljaa myös läheiseni tilanne rauhoittui ja pääsimme jatkamaan normaalia elämää. Kuitenkin ajatus pinkimmästä hieman sädehtivämmästä maailmasta jäi elämään päähäni. Tiedän, että akuutissa kriisitilanteessa ihmistä on aivan turha yrittää piristää. Kuitenkin tilanteen jatkuessa ihan hupsutkin jutut voivat auttaa. Pitää nähdä vaivaa itsensä eteen ja keskittyä niihin asioihin joista pitää.

Aikuinen nainekin saa nauttia vaaleanpunaisesta ja kerätä Hello Kitty tavaroita jos siitä saa mielihyvää. Jos kultaiset glittertennarit saavat hymyn huulille ei niitä saa jättää ostamatta sen vuoksi, että joku niitä ihmettelisi. Tähän olen alkanut kannustaa myös ympärilläni olevia naisia. Myös äiti-ihimen voi kulkea pinkeissä tennareissa ja olla edelleen ihan yhtä uskottava roolissaan.  Elämästään voi rakentaa juuri sellaisen kuin haluaa. Kuitenkin iloa on paljon helpompi hakea pienistä arkisista asioista. Kannattaa sanoa ei kaikelle rumalle ja kuluneelle. Ilo tarttuu oli aiheuttajana sitten ripsienpidennykset, liian kirkas huulipuna lähikaupassa tai kauniit vaatteet. Ajatus saattaa äkkiseltään kuulostaa pinnalliselta ja turhalta, mutta voin kokemuksesta sanoa, että se toimii. On paljon vaikeampaa lähteä etsimän hetkessä syvällisempää tarkoitusta elämälleen. Suuri laiva kääntyy hitaasti. Mutta värikkäällä kannella on huomattavsti mukavampaa odottaa suunnan muutosta.

Viime kesänä kun vuosi surkeasta syksystä oli kulunut aloin pohtia elämääni tarkemmin uudelleen. Pienissä erissä tajusin, että onnen avaimet ovat omissa käsissäni. En voi syyttää ketään omista valinnoistani. Vain minä voin vaikuttaa siihen olenko onnellinen tai iloinen. Eivätkä asiat tapahdu vahingossa. Onnen eteen tulee tehdä töitä. Nyt pyrin tekemaan asioita joista nautin ja jotka tekevät minut onnelliseksi. Olen aloittanut uusia harrastuksia ja lämmittänyt vanhoja. Pidän tarkemman huolen ystävyyssuhteistani. Ja yritän joka päivä tehdä yhden turhan tyttömäisen glitterpitoisen asian jolle voin hymyillä. Uskallan taas haaveilla.Ihan pinkisti!