Loppuun pääsemisen vaikeus

"Sun päivässä on enemmän tunteja kuin minulla" Huokaisi ystäväni kahvikupin äärellä. Vähän epäilen. Olen vain aina ollut hyvä aikatauluttamaan arkeani. Kyllästyn tosi nopeasti kaikkeen ja minun on turvallisempaa pitää itseni jatkuvassa liikkeessä. Yleensä minulla onkin aina muutama prjojekti pyörimässä arjen yläpuolella. Toisaalta jos minut saa innostumaan jostain minusta saa mahtavan apulaisen mihin tahansa. Jaksan puuhata mieluisan projektin parissa yötä päivää. Hyvänä esimerkkinä viime kesäinen kaasonpestini. Puolisoni valittikin jo, etten kiinnittänyt niin paljon huomiota edes omiin häihini.

Tunteja päivään tulee toki myös siitä etten nuku päiväunia ja televisiota jaksan katsoa todella harvoin. Tai sitten tv:n katsominen on sitä, että samalla selaan nettiä, luen lehteä ja viestittelen ystävän kanssa jostain päivän polttavasta turhuudesta. Puolisoani tämä tapa ärsyttää suunnattomasti. Enkä ihmettele. Yritä nyt tuon maanikon kanssa jotenkin elää. Siksi käymmekin melko usein elokuvissa. Siellä on pakko keskittyä vain seuraamaan tapahtumia.

Toiset kärsivät aloittamisen vaikeudesta. Minulle ongelmaa tuottaa loppuun pääseminen. Aloitan milloin mitäkin ja ihan itseltäni huomaamatta siirryn jo seuraavaan asiaan. Kerron taas salaisuuden. En koskaan saanut koulussa tehtyä kokonaista sukkaa tai lapasta. Turasin koko vuoden jommankumman parissa ja lopulta sain anteeksi opettajalta koko revohkan. Ihme sinällään etten vieläkään osaa tehdä käsitöitä.

Ostin tälläisen herttaisen kehyksen vuosi sitten ystäväni sisustuskutsuilta. Ripustaminen on kuitenkin koitunut sen kohtaloksi. Minulle on aivan ylitsepääsemättömän vaikeaa muistaa ostaa sille koukku. Hirveen nätti se onkin vierashuoneen nurkassa. Sen voi aina kätevästi siirtää imuroinnin ajaksi sohvalle.

  Kotimme onkin keskeneräisten prjektien monumentti. Yhdessä kaapissa seisovat  kierrätykseen ja kirpparille menevät vaatteet. Ihan ihmeellistä kuinka ne eivät ole siirtyneet sinne itse. Oikeastihan ne seisoivat vierashuoneen lattialla ainakin sen kuukauden kunnes nostin ne pois silmistä. Siivotessani olen ilmiömäinen. Saatan imuroida yhden huoneen ja sitten löydän itseni hankaamasta kylpyhuoneen laattoja hammasharjalla. Siinä polvillani muistan erään huivin jota en ole nähnyt aikoihin. Lähden etsimään sitä vaatehuoneen laatikoista ja järjestelen samalla hyllyjä. Löydän hyllyjen väliin tippuneen kauniin mekon ja lähden heti sovittamaan sitä. Muistan omistaneeni kivat mustat korkkarit jotka sopisivat mekkoon. Palaan vaatehuoneeseen todetakseni että olen siirtänyt kenkälaatikot alavarastoon.

Teillä muilla varmaan joulu meni jo? Puussa vihertävät lehdet osoittavat ettei kuva ole mikään vitsi. Muistan tähden olemassaolon joka ilta. Sen pois ottaminen vaatisi kuitenkin keittiöjakkaran hakemisen. En ole vielä löytänyt motivaatiota moiseen. Keittiössä roikkuu vastaava valo myös. Ovatpahan valmiina ensi joulua varten.

Etsin puoli tuntia avaimiani ja huomaan, etten ole syönyt koko päivänä mitään. Laitankin kahvin tippumaan ja touhutessani löydän kotiavaimet jääkaapista. Muistan korkkarit ja lähden varastoon. Varastossa tongin taas laatikoita ja käsiini osuvat aikoinaan ikeasta ostetut tyynynpääliset. Miksi ihmeessä en ole ottanut niitä käyttöön? Palaan ylös ja vaihdan sohvatyynyt. Niin tosiaan unohdin viedä roskat kun kävin alhaalla. Sen enempiä miettimättä vedän aamutossut jalkaan ja hilpaisen pihalle. Naapuri katsoo vähän vinoon minua ja roskavuorta. Yritän keksiä juttua säästä, mutta hän vain tuijottaa minua. Ihmeen epäkohtelijasta sakkia meillä asuukin. Palaan ylös ja eteisessä katsahdan peiliin. No jaa ehkä naapuri olikin ihan oikeassa. Päässä eilisen nutturan jämät. Olin näköjään päättänyt värjätä kulmat ennekuin aloin imuroimaan ja nyt väri oli kuivunut lakupötköiksi naamaani. Päällä juhlava pikkumusta ja jalassa pinkit aamutossut.

Menen vessaan pesemään naamaani ja muistan kylpyhuoneen laatat. Siinä kyykkiessäni huomaan että pesukoneen luukku on pölyinen. Lähden etsimään rättiä ja huomaan, että kahvi on painunut jo piloille. Suljen keittimen ja pesen pannun. Tässä kohdassa yleensä joku soittaa ja pyytää kahville. Meikkaan laitan tukan ja painun kaupungille. Kun tulen myöhään illalla kotiin kompastun olohuoneen lattialla olevaan imuriin. Ihmettelen hammasharjaa kylppärin lattialla ja muistan edelleen alavarastossa olevat korkkarit. En saa yöllä unta ja käyn etsimässä kengät. Vain todetakseni, että ne olivatkin aivan väärän väriset. Nälkäkin olisi, edelleen.

Kylpyhuoneen oviaukko. Tästä piti irroittaa rima, kun pesukonetta vaihdettiin. Eipä tullut laitettua takaisin. Nyt rima on hävinnyt elämästäni. Kuka hävittää oven pituisen riman? Ei sitä voi roskiinkaan vahingossa heittää. Eihän?